ALBUN MOISIO

Ensimmäiset tiedot Albun moisiosta ovat peräisin vuodelta 1282, joten Albun on vanhin ritarikunnan moisio Jarvamaalla ja yksi vanhimpia Virossa. Moision päärakennus on arkkitehtuurimuistomerkki ja siten valtion suojeluksessa. Albu oli sekä väkimäärältään että poltoalaltaan Järvamaan suurimpia moisioita. Kokonaisuudesta on säilynyt vain harvoja osia – aitta, kaarisilta, viljamakasiini, viinanpolttimo ja puisto. Aikanaan huomattavasti runsaampi moisiokokonaisaisuus kylineen kuului Liiviläisen ritarikunnan alkuperäsiin hallintoalueisiin. Kun rakennusta vuonna 1995 ryhdyttiin restauroimaan, tuli ilmi paljon sellaista, mistä moision histria oli vaiennut. Ulkoa ka sisältäpäin vaatimaton moisio muuttui restauraation kuluessa kartanoarkkitehtuurin hohtavaksi helmeksi. (photo)

 

Umpinaisein kellarin avaamisen ja lattioiden irrottamisen yhteydessä ilmeni, että paikalla on sijainnut rakennus ainakin 1300-luvulta lähtien. Luoteissiiven alta löytyi liuske- ja maakivisen rakennusken osia. Luultavasti paikalla on ollut ritarin linnoitettu asunto tai pieni linnoitus, sillä rauniot sijaitsevat keinotekoisella kumpareella ja yhdellä puolella rajana on joki. Kellarikerroksessa oli paksu kerros rakkennusjätteitä, joiden joukosta erottui selvästi kaksi palokerrostumaa. Ilmeisesti moisin oli palanut kahteen kertaan. Arkeologisten tutkimuisten yhteydessä löydettiin myös 1500 -  luvulta peräisin olevat kaakeliuunin pohja, jonka kaakeleissa on tummanvihreäksi lasitetulla tasustalla kukkakoristuksia. Tämä viittaa ns. Toiseen moisiorakennukseen. Rakennuksen pohjakerroksessa on seillä palanen keskaiaikaista muuria.

 

Vanhimmat kirjalliset tiedot moision rakennuksista ovat peräisin vuodelta 1742. Nykyinen, kolmas rakennus on yksikerroksinen barokkirakennus, jossa on korkea pohjakerros ja kasi siipirakennusta sekä monitasoinen aumakatto. Jolkisivun keskiosaa korostaa risaliittimainen ulkonema, joka huipentuu ylhäällä kolmioksi. Luulatavasti moisio on ollut nykymuodossaan olemassa ja 1700- luvun alussa tai 1600- luvun lopussa. Albun moision historiasta tiedämmä, että Adam Schrapffer otti 100 riikintaalarin lainan vuonna 1652 rakkennuttaakseen uuden moisiokeskuksen.

 

Vuonna 1888 rakennukseen lisättiin puuveranta, joka oli tuolloin suurta muotia kartanoarkkitehtuurissa. Sen koristelu on yksinkertaista ja lakonnista. Huoneet sijaitsevat sekä peräkkäin että käytävillä. Rakennusken sydämessä on mantteliuuni, joka on restauroinnin yhteydessä saanut rakkitehdin näkemyksen muaan uuden funktion kierreportain.

 

Albu mõis on külastajatele avatud:

Kontakt:

aadress: ESTONIA Järvamaa, Albu vald, Järva-Madise,  73401

e-mail: albu.vald@albu.ee

telefon: +372 38 20 501

faks: +372 38 20 500